04. joulukuu 2016
Vuonna 1975 David Bowie eli urallaan erikoisen välivaiheen. Hän oli jo ollut muun muassa Ziggy Stardust ja Aladdin Sane, Berliini levy-trilogioineen odotti vuoden päässä. Vuonna 1975 Bowieta puhutteli amerikkalainen musta musiikki, jonka inspiroimana hän teki albumin Young Americans.
Hän kutsui musiikkityyliään nimellä plastic soul. Uusi linja vetosi uudella mantereella, sillä Young Americansin kappale Fame nousi Bowien ensimmäiseksi listaykköseksi Yhdysvalloissa.
Myös Bowien ulkonäkö muuttui. Tietysti, olihan sen muuttunut koko 1970-luvun levystä ja projektista toiseen. Muovi-soul-Bowie oli siisti pukumies, kohtuullisen kaukana androgyynistä glam rock -tähdestä, jollaisena hänet oli nähty edellisinä vuosina.
Vuoden 1975 Bowie nähdään Anakonda.fi:n joulukalenterissa eli Bowie -kalenterissa yhdessä Cherin kanssa. Tuohon aikaan Cher oli paitsi Red Hot Chili Peppersin laulajan Anthony Kiedisin satunnainen hoitotäti, omaa tv-show`ta pyörittävä tähti. Mikäpä olisi ollut Bowielle sopivampi tapa valloittaa Amerikan-markkinat kuin esiintyä Cherin kanssa!
Anakonda.fi esittää joulukuussa 2016 joka päivä David Bowien live-taltioinnin. 4. joulukuuta kuullaan useita biisejä, sillä Bowie ja Cher innostuvat vetämään Young Americans -medleyn, jossa kuullaan muun muassa osia kappaleista Young Americans, Song Sung Blue (Neil Diamondin kappale, One (Harry Nilsson), Da Doo Ron Ron (Crystals) Wedding Bell Blues (The 5th Dimension), Maybe (Chantels), Maybe Baby (Buddy Holly), Day Tripper (Beatles), Blue Moon , Only You (And You Alone) (Platters), Temptation (Bing Crosby), Ain't No Sunshine (Bill Withers) ja Young Blood (Coasters).
David Bowie & Cher: Young Americans -medley