03. joulukuu 2016
David Bowien tuotanto on runsas ja monipuolinen. Meille siitä nauttiville on kiinnostavaa, kuinka hänen kappaleidensa tulkinnat muuttuivat eri aikakausina.
Otetaan esimerkiksi China Girl, Anakonda.fi:n kolmas joulukalenteribiisi - Anakonda.fi:n joulukalenterihan on Bowie-kalenteri, tarjoamme joka päivä valikoidun live-tallenteen Bowielta. China Girlin Bowie kirjoitti ja sijoitti ystävänsä Iggy Popin mainion The Idiot -levyn (1977) hitiksi. Tai ehkä Bowie ei mitään hittejä ehtinyt ajatella, hänhän työsti Berliinissä maineikkaan oman levy-trilogiansa (Low - Lodger - Heroes) ja Idiotin parissa vuodessa. Joka tapauksessa Iggy Popin China Girl -versio on avainbiisejä koko ns. Berliinin Hansa-studion teolliseen, urbaaniin soundiin.
Toisenlainen oli puolestaan Bowien Let` Dance -levyn China Girl -versio. Kuusi vuotta myöhemmin Bowie oli vaihtanut Berliinin tummat sävyt vaalean pukuun ja China Girl soi iloisena diskona.
Oheinen video, taltiointi Bowien Pariisin -keikalta vuonna 2002 yhdistää kiinnostavasti aiemmat sovitukset. Bowien paikoin ahdistuneessa tulkinnassa ja bändin junttaavassa soitossa on paljon "Berliiniä", mutta mukana on myös elementtejä Let´ s Dance -levyn versiosta.
David Bowie: China Girl