10. joulukuu 2016
Kuten eilen Bowie-kalenterissa fiilisteltiin, David Bowie hyvästeli siihenastiset hittinsä kokoelmalla ja kiertueella vuonna 1990. Sound and Visionin jälkeen hän päätti etsiä uutta - ja niin hän etsikin, kuolemaan asti jatkuneen levytysuransa loppuun saakka.
1990-luvulla hän levyttin osana Tin Machine -rockyhtyettä. Levyilleen hän ammensi vaikutteita vuosikymmenen uusista musiikkityyleistä, vaikkapa industrial -rockista ja drum`n`bass -klubimusiikista.
Bowie tunnisti hyvät biisit, oli musiikkityyli mitä tahansa. Sen osoittaa hän tämänkertainen Anakonda.fi:n kalenterivalinta, yhteisesiintyminen Nine Inch Nailsin kanssa. Se on taltioitu vuonna 1995 - vain vuotta sen jälkeen kun yhtye oli itse levyttänyt esitettävän Hurt -kappaleen. Vaikka biisi oli ehdolla Grammyn saajaksi tuoreeltaan, sen 1990-lukulaisittain moderni, kireä ja teollinen soundi esti monia löytämästä sanoituksen ja sävellyksen syvyyttä. Bowienkin tulkinta siitä lienee unohtunut useimmilta.
Hurt -kappaleen arvo nousi vasta vuonna 2002, kun seuraavana vuonna kuollut Johnny Cash levytti sen yhtenä viimeisistä kappaleistaan. Cashin toteava tulkinta osoitti, että Nine Inch Nailsin Trent Reznor on biisintekijänä raskasta sarjaa. Asia, jonka Bowie huomasi tuoreeltaan.
David Bowie (& Nine Inch Nails): Hurt