Sami Yaffalta avomieliset muistelmat: Hanoi Rocks, huumeet ja hanttihommat

Tommi Liimatan toimittama elämäkertakirja Sami Yaffa - Tie taipuu on värikäs, mutta myös harvinaisen rehellinen kuvaus kansainvälisen rockmuusikon elämästä. Anakonda.fi kertoo, miten Yaffa koki Hanoi Rocksin hajoamisen.

Sami Yaffa syntyi noin 53 vuotta sitten Sami Takamäkenä, kasvoi Espoossa ja tempautui rock-basistiksi jo 16-vuotiaana. Pelle Miljoona Oy, Hanoi Rocks, Jetboy, New York Dolls, Joan Jett & The Blackhearts sekä moninainen ja edelleen jatkuva yhteistyö Michael Monroen kanssa ja oma yhtye Mad Juana ovat pitäneet Yaffaa esillä ja tehneet hänestä ehkäpä pitkäkestoisimman kansainvälisen uran tehneen suomalaisen rockmuusikon.

Itsekin myös muusikkona ansioitunut kirjailija Tommi Liimatta on toimittanut nyt Yaffasta oivan näköiskuvan. Sami Yaffa - Tie taipuu (Like) antaa Yaffasta sympaattisen, mutta siloittelemattoman kuvan. Basisti on seurannut intohimoaan, päässyt maistamaan tähteyttä, mutta joutunut myös tyytymään hanttihommiin. Pesti legendaarisessakaan yhtyeessä ei merkitse vaurastumista. Rocktähdistä useimmat eivät tosiaankaan kulje kolkytdonaa taskuissaan - sen tietävät suomalaisetkin viimeistään kirjan luettuaan.

Liimatta on saavuttanut hyvin kirjan tekstiin Yaffan kertojaäänen. Puheenparsi, Tukholmassa, Lontoossa, Los Angelesissa, New Yorkissa, Mallorcalla ja San Diegossa asuttujen vuosien jäljet stadilaisessa katukielessä ovat tulleet suomalaisille tutuksi Yle Teeman Soundtracker -tv-sarjassa. Niissä Yaffa on vienyt tutustumaan eri maiden musiikkikulttuureihin. Ohjelmasarja on tuonut muusikko-hostille jo kaksi Venla -palkintoa.

Suomalaisen rockhistorian käänteitä Yaffa on ollut tekemässä ja todistamassa lähietäisyydeltä moneen kertaan. Ehkäpä kiinnostavimpia ovat Hanoi Rocksiin liittyvät muistot. Yaffa ei ollut edes täysi-ikäinen muuttaessaan rock-unelman rakennushommiin Ruotsiin. Hän asui Monroen ja Nasty Suiciden kanssa kadulla yöt, päivät bändi treenasi. Kuvioon tulivat huumeet - eivätkä koskaan bändin uran edetessä sitten lähteneetkään pois.

Huumeista Yaffa puhuu avoimesti - aivan kuten viime vuosina suomalaisessakin mediassa ja musiikkikirjallisuudessa on alettu puhua. Yaffa kertoo kuinka päihteet kovenivat ja hauskanpito hurjeni. Kunnes kaikki pysähtyi äkisti rumpali Razzlen kuolemaan joulukuussa 1984.

Tosin Razzlen kuollessa Yaffa oli jo väsynyt koko yhtyeeseen. Neljään vuoteen ei ollut tullut vietettyä yhtään päihteetöntä päivää. Tyttöystävä Anna Jederbyn pyynnöstä basisti jätti yhtenä iltana annoksen väliin - ja näki mihin jamaan suurin osa ryhmästä oli ajautunut.

"Puolen tunnin sisällä tyypit nuokkuivat, kävivät yrjöllä ja raapivat itseään. Välillä joku heräsi ja puhui jotain typerää ja nukahti kesken lauseen. En ollut yhtään hiffannut, että olimme jo tässä pisteessä."

Välissä levytys ja keikkoja, ja sitten taas joutilaisuutta, joka oli yhtyeelle erityisen turmiollista. Jännitteitä yhtyeeseen toi myös se, että Samilla oli suhde Annaan, joka oli aiemmin ollut yhtyekaveri Andy McCoyn kanssa. Näin hän muistelee kirjassa loppuvuoden 1984 tunnelmia:

"Elo-syyskuu oli vapaata, mikä tiesi bändille huonoa elämää. Annan kanssa oli ollut breikki, ja nyt suhde alkoi uudelleen. Siihen liittyi syyllisyydentunteita, ristiriitaisia fiiliksiä. En tiennyt kuinka lopettaa kumpaakaan, suhdetta tai hepoa, olin juuri täyttänyt 21. Koko ruljanssi rassasi toden teolla. Huomasin, ja Annakin huomasi ja sanoi: sä oot hepokoukussa. Te kaikki kolme ootte.

Kävin systerin luona Espanjassa ja aloin kelata sinne muuttoa. Pääsisin irti kaikesta, bändistä ja heposta. Periaatteessa kaikki oli helvetin hyvin, levystä oli tullut hyvä ja ison budjetin musavideo oli alkanut pyöriä televisiossa. Mutta olin väsynyt siihen, että bändissä oli nuija viba, nistiviba. Jokainen oli alkanut eristäytyä ja passivoitua. Andystä oli tullut kestämätön egoastronautti. Makke oli erakoitunut täysin, kadonnut uuteen kämppäänsä Hammersmithiin. Makke kuntoili, veti vitamiineja ja terveyskuureja. Mutta ei syönyt."

Hanoi Rocksilla riitti tyttöfaneja kaikkialla minne se meni Japanista Jenkkeihin, mutta silti Yaffa arvioi, että enemmän kuin mimmeihin vetoava yhtye, Hanoi Rocks oli "kamabändi".

Razzlen kuoleman jälkeen Yaffa jätti Hanoi Rocksin - ja koko soittamisen kuukausiksi. Hän muutti Tukholmaan, sai Annan kanssa lapsen, johon välit ovat viime vuosina taas lämmenneet - Nicholas -poikakin on jo kolmekymppinen mies!

Yaffan kirjan suuri ansio on rehellisyys. Tuntuu, että Yaffa paljastaa lukijalle omat alhaisetkin fiiliksensä - esimerkiksi sortuessaan nyrkkeihin menetettyään Barcelonassa mieluisan katusoittopaikan. Ja yhtä lailla kaunistelematta Yaffa kuvailee tapaamiaan muita muusikoita - Kiss-legenda Gene Simmons ei muuten kuulu Yaffan suosikkeihin. Tämä saa kirjan sivuilla kyytiä hykerryttävästi useita kertoja.

Avoimesti hän kertoo myös parisuhteistaan, joista jokaista ovat koetelleet kiertävän muusikkityön noin 200 vuosittaista matkapäivää. Silti liitot ovat olleet yleensä pitkiä - ja välit säilyneet suhteen katkettua useimmiten toverillisina. Esimerkiksi ex-vaimo Karmenin kanssa Yaffa pyörittää yhä Mad Juana -yhtyettä.

Ja rehdin ja avoimen kohtelun saavat myös vanhat Hanoi Rocks -toverit. Andy McCoyn näkemystä, lahjakkuutta ja määrätietoisuutta Yaffa ihaili Hanoi Rocksin alkuvuosina, mutta yhtyeen viimeistä levyä tehtäessä kitaristi oli jo Yaffan mielestä menettänyt kyvyn kirjoittaa hyviä kappaleita ainakaan yhtä vaivattomasti kuin aiemmin.

Jopa nykyinen - ja pitkäaikaisin - bänditoveri Michael Monroe saa arvostelua. Muun muassa siitä, että perusti Andy McCoyn kanssa vuosiksi Hanoi Rocksin pyytämättä Yaffaa mukaan. Silti lukijalle tulee selväksi, että juuri Makke on Yaffalle brother from the other mother.

Liimatan kirja tuo Yaffan niin lähelle lukijaa, että tällä on kiusaus käyttää Yaffasta samaa määritelmää.

Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen 

Kuvissa Sami Yaffa Wacken -festivaaleilla Saksassa elokuussa 2016 ennen Michael Monroen keikkaa.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

Sami Yaffa Anakondalle: "Opiskelin toisen ammatin kultaajana"

Sami Yaffa ei sammaloidu - TV-sarja, kirja ja kolme bändiä!

KÄSITELTY: otsikkoa muutettu, muutettu sana kirjoittanut sanaksi toimittanut