KOMMENTTI - Parrakas mies Kööpenhaminassa - ja Minskissä

Ennen ihmeteltiin parrakkaita naisia.

Jääkiekon MM-kisoissa on edetty vaiheeseen, jossa Suomella on jo kolmannessa ottelussaan pakkovoiton paikka. Ensin tuli yllätystappio Latvialle, sitten Venäjän purki patoutumansa Leijonien voitettua punapaidat kuudessa edellisessä ottelussa. Venäjän voitto oli harvinaisen ansaittu, Suomi oli varsinkin ottelun alussa vaikeuksissa.

Kun Saksa asettuu tiistaina alkuillasta vastaan, huomio kiinnittyy kaikkien aikojen vanhimpaan suomalaiseen jääkiekon MM-edustajaan.

”Pidän Jere Karalahdesta ja hänen tarinansa nykyvaiheesta”, Jari Sarasvuo twiittasi sunnuntain Venäjän ottelun aikana, kun Karalahti oli ampunut Suomen toisen maalin.

Sarasvuo viittasi Karalahden menneisyyteen, jonka perusteella tatuointeja olisi voinut tulla muutenkin kuin raskaan rockin harrastuksen takia. On ollut rikostuomioita ja skandaaleita, muun muassa kieltäytyminen NHL:n päihdeohjelmasta.

Karalahti oli välillä niin pohjalla, että hänen selviytymisensä, raitistumisensa ja nousunsa yhdeksän vuoden tauon jälkeen MM-pelaajaksi on vähintään yhtä suuri ihmettelyn aihe kuin se, että Euroviisut voitti itävaltalainen mies, jolla on parta.

Parta on Karalahdellakin. Ja ainakin kahdella hänen esikuvistaan, kuten hänen tuoreesta Instagram -päivityksestä voidaan nähdä.

Eikä niissä esikuvissa, raskaan rockin legendoissa ole ihmettelemistä senkään vertaa.

Ennen ihmeteltiin sitä, että sirkuksessa oli parrakas nainen.

Kun kaukalossa tiistaina jyrää parrakas Jere Karalahti, on helppo uskoa Leijonien voittavan alkupelien vaikeutensa.

Jere Karalahti on selvinnyt pahemmistakin.

Pasi Kostiainen

 

FAKTA: Suomi-Saksa pelaavat jääkiekon MM-kisoissa Valko-Venäjällä tänään tiistaina klo 16.45.