20. syyskuu 2014
Vuonna 1962 Helsingin olympiastadionilla se nähtiin ensimmäisen kerran - ja lauantaina 52 vuotta myöhemmin se tapahtuu uudelleen: suomalaisnyrkkeilijä astuu kehään ammattilaisten titteliottelussa, jonka voittaja julistetaan maailmanmestariksi.
Kesällä 1962 suomalaistoivo oli Olli Mäki. Hän kuitenkin hävisi tyrmäyksellä yhdysvaltalaiselle Davey Moorelle. Syy oli liian nopeassa tahdissa tapahtunut laihduttaminen ottelupainoon.
Mäki on kuitenkin suomalaisen nyrkkeilyn ehkäpä suurin legenda: vain hän on voittanut sekä ammattilaisten että amatöörien Euroopan mestaruuden. Ja mitäpä hän olisikaan saanut aikaan Rooman olympialaisissa vuonna 1960, jonne häntä ei valittu poliittisista syistä - kokkolalainen Mäki edusti seuraa, joka kuului Työväen urheiluliittoon.
Olli Mäki, 77, lienee katsomossa myös lauantaina, kun Edis Tatli (kuvassa vuonna 2011) astuu nyrkkeilykehään Helsingin Hartwall Arenassa. Mäellä ja Tatlilla on muutakin yhteistä kuin rakkaus lajiin, sillä Mäen poika Pekka Mäki, 44, valmentaa Tatlia.
Pekka Mäki on ollut nostamassa suomalaista ammattinyrkkeilyä nykyiselle huipputasolleen. Hän on ollut valmentajana ja/tai managerina auttamassa huipulle myös takavuosien titteliotteluihin nousseita iskijöitä, muun muassa Amin Asikaista ja Juho Tolppolaa.
FAKTA: WBA-liiton kevyen sarjan MM-ottelu Edis Tatli (Suomi) vs. Richar Abril (Kuuba) lauantaina 20.9.2014 Helsingin Hartwall Arenassa. Ottelun arvioitu alkamisaika on noin klo 22.30.