Mutaa, "Messi" ja meininkiä - Katso kuvat Suopotkupallon MM-kisoista

Hyrynsalmen Vuorisuolla järjestettiin Suopotkupallon MM-turnaus jo 16. kerran. Anakonda.fi kuvasi värikkäimpiä yli 3000 pelaajasta, jotka laittoivat itsensä likoon kentällä - ja taatusti myös saunassa pelin jälkeen.

Suopotkupallo eli kansainvälisesti Swamp Soccer on laji, jota pelataan suolla - joko vähän pehmeämmällä tai kiinteämmällä. Molempia alustoja nähtiin niillä noin 20 kentällä, joilla potkittiin perjantaina ja lauantaina jo 16. suopotkupallon MM-turnaus. Tapahtumajärjestäjän esittelyn mukaan suopotkupallossa on piirteitä useasta pelilajista, mutta sääntöjä tulkitaan suhteellisen vapaasti - tuomari seisoo kentän laidalla lähinnä pelaajien turvallisuuden takia. Siis siksi, ettei kukaan sentään ihan kokonaan vajoa suohon!

Ei vajonnut iloisessa turnauksessa tälläkään kertaa. Vaikka vyötäröään myöten moni kainuulaisessa suossa seisoikin. Tai pelasi.

Järjestäjän mukaan osallistujia oli tänä vuonna yli 3000. Useimmille on tärkeintä hauskanpito, mutta kyllähän ne maailmanmestaruudetkin ratkaistiin: miesten sarjan voiton vei Saint_Petersburg_Lakes ja naisten STBF. Ehkä mieleenpainuvampia kuin tulokset, olivat monien joukkueiden nimet. Niitä oli Mätäs-Muijista Perse Ukkoihin.

Tässä Anakonda.fi:n kuvasatoa lauantaina harvinaisen aurinkoisessa säässä pelatuista ratkaisuotteluista:

Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen