25. maaliskuu 2015
Moskovan TsSKA voitti KHL:n runkosarjan. Joukkue on täynnä vahvoja ja taitavia pelaajia, kirkkaimpana tähtenä häärii hyökkääjä kaikilla mausteilla, Venäjän maajoukkuemies Aleksander Radulov.
Joukkue meni KHL:n välieriin kukistamalla Helsingin Jokerit otteluvoitoin 4-1. Vakuuttavaa voittoa himmentää kuitenkin ottelusarjan tuomaritoiminta.
KHL:n kurinpitolautakunta peruutti jo Ossi Väänäsen ensimmäisen ottelun lopussa saaman 5 + 20 -rangaistuksen. Peruuttaminen ei valitettavasti vaikuttanut lopputulokseen: Väänäsen viiden minuutin jäähyn aikana moskovalaiset tekivät kaksi maalia ja muuttivat Jokerien vierasjohdon 1-2 voitokseen maalein 3-2.
Iltalehden haltuunsa saama videotodiste koostuu kuitenkin muista ottelusarjan epäkohdista, tuomarivirheistä, joissa kärsijänä on Jokerit. Videokooste löytyy Iltalehden sivulta täältä.
KHL:n hallitukselle ja kurinpitolautakunnalle lähtevä video sisältää seuraavat viisi tilannetta:
1. Radulov taklaa Jokerien Steve Mosesia selkään. Ei jäähyä.
2. Tomi Mäki ajaa maalille, hänet kaadetaan ja häntä lyödään mailan varrella päähän. Ei jäähyä. Samasta tilanteesta jäähy Jokerien Semir Ben-Amorille.
3. Igor Grigorenko taklaa ns. kuolleesta kulmasta Mäkeä. Ei jäähyä.
4. Vladimir Zharkov taklaa kiekotonta Jani Ritaa kovalla vauhdilla. Ei jäähyä.
5. TsSKA:n pelaaja taklaa kiekotonta Jere Sallista. Molemmat kaatuvat. Jäähy Salliselle.
Näiden tapausten lisäksi oli useita kyseenalaisia vihellyksiä, muun muassa Jani Ridan neljännessä ottelussa ensimmäisessä erässä saama kahden minuutin jäähy, jonka aikana TsSKA teki maalin - ja tappoi sillä Jokerien ottelun alun hyvän, useita maalitilanteita sisältäneen painostuksen.
KHL:n erotuomaritoimintaa on kritisoitu voimakkaasti. Moskovan ja Pietarin seuroja sanotaan suosittavan muiden joukkueiden ja reilun pelin kustannuksella.
Valitettavasti nyt tehty kooste tämän ottelusarjan vihellyksistä tukee tätä kritiikkiä.
Iltalehden haastattelema "KHL:n sisäpiiriläinen" uskoo, että tätä videota tullaan käyttämään esimerkkinä, kun tuomaritoiminta otetaan kauden päätteeksi "laajaan käsittelyyn".