01. toukokuu 2017
Viime vuosien MM-turnausten tutut luottopelaajat eivät ole mukana Ranskan ja Saksan MM-turnauksessa. Päävalmentaja Lauri Marjamäki julkisti vappupäivänä joukkueen 5. toukokuuta Pariisissa alkavaan turnaukseen ja listalta on turha etsiä Mikko Koivua, Mikael Granlundia, Leo Komarovia - tai tunnetuimpia ammattilaiskautensa jo lopettaneita suomalaisia NHL-maalivahteja Tuukka Raskista Kari Lehtoseen.
Loukkaantumisten ja ties minkä sopimusneuvottelujen takia tapahtuneet kieltäytymiset ovat avanneet paikat peräti seitsemälle ensikertalaiselle - ja monelle Marjamäen rohkealle valinnalle.
Ensikertalaisia MM-turnauksessa ovat kolmesta maalivahdista peräti kaksi eli Joonas Korpisalo ja Harri Säteri, puolustajat Julius Honka ja Mikko Lehtonen sekä hyökkääjät Miro Aaltonen, Markus Hännikäinen ja Jesse Puljujärvi.
Jääkiekkofanien ja -asiantuntijoiden nettikeskusteluissa on ihmetelty muutamien pelaajien mahtumista Leijoniin kehnohkon kauden jälkeen. Esimerkiksi kuvassa olevat Jokerien Topi Jaakola ja HIFK:n Juha-Matti Aaltonen ovat pelaajia, joiden roolista vuoden tärkeimmässä maajoukkueturnauksessa on keskusteltu paljon. Jaakola oli loistava Jokerien KHL-joukkueessa kaudella 2015 - 2016, mutta vertyi lähelle samaa tasoa vasta kuluneen kauden loppupuolella. Jokerit tiedotti vappuaattona, että se ei käytä optiota Jaakolan jatkosopimukseen. Aaltonen oli puolestaan pettymys HIFK:ssa, taitava hyökkääjä kadotti tehokkuutensa kevätkaudella ja pelasi pudotuspelit tekemättä maaliakaan.
Marjamäki kuitenkin tietää, kenet on valinnut. Jaakola kuuluu pelaajiin, jotka ovat olleet maajoukkueleirityksessä pitkään. Hän pelaa varmaa peliä hakematta otsikoihin vievää näyttävyyttä. Aaltonen puolestaan elää otsikoista, mutta pystyy parhaimpaansa yltäessään sellaisia tuomaan paitsi itselleen myös Marjamäelle ja Leijonille. Marjamäki muistaa, kuinka Aaltonen ratkaisi hänen valmentamalleen Oulun Kärppien joukkueelle mestaruuden keväällä 2014 - seitsemännessä ottelussa, jatkoajalla. Tuollaisille isojen maalien tekijöille on maajoukkueessa toki tilausta, ja Aaltosella lienee tarvetta näyttää taitonsa epätasaisen kauden jälkeen.
Maajoukkueen nimekkäimpiä pelaajia ovat läpimurron NHL:ssä tehneet hyökkääjät Sebastian Aho, Mikko Rantanen ja Markus Hännikäinen sekä kokeneempi NHL-tähti Valtteri Filppula.
NHL:stä maajoukkueessa on seitsemän pelaajaa, KHL:stä 11, Liigasta neljä ja Ruotsin SHL:stä kaksi.
Vielä ei ole tiedotettu, leimataanko kaikkien pelaajien kisapasseja saman tien. On mahdollista, että Pohjois-Amerikasta odotetaan edelleen joukkueeseen vahvistuksia pudotuspeleissä mukana olevista joukkueista.
Leijonien MM-joukkue:
MAALIVAHDIT
Joonas Korpisalo, Columbus Blue Jackets
Joni Ortio, Skellefteå AIK
Harri Säteri, HK Vitjaz
PUOLUSTAJAT
Juuso Hietanen, Dynamo Moskova
Julius Honka, Dallas Stars
Topi Jaakola, Jokerit
Joonas Järvinen, Kunlun Redstar
Lasse Kukkonen, Kärpät
Ville Lajunen, Jokerit
Mikko Lehtonen, HV 71
Atte Ohtamaa, Ak Bars Kazan
HYÖKKÄÄJÄT
Juhamatti Aaltonen, HIFK
Miro Aaltonen, HK Vitjaz
Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
Valtteri Filppula, Philadelphia Flyers
Markus Hännikäinen, Columbus Blue Jackets
Joonas Kemppainen, Sibir Novosibirsk
Jani Lajunen, Tappara
Oskar Osala, Metallurg Magnitogorsk
Antti Pihlström, Jokerit
Jesse Puljujärvi, Edmonton Oilers
Mika Pyörälä, Kärpät
Mikko Rantanen, Colorado Avalanche
Tomi Sallinen, Kunlun Redstar
Veli-Matti Savinainen, Tappara
FAKTA: Jääkiekon MM-turnaus Saksassa ja Ranskassa 5. - 21. toukokuuta
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen