10. elokuu 2017
Yhdysvalloissa on puhuttu ja kirjoitettu jo jonkin aikaa, kuinka olut säilyy parhaiten tölkissä. Jos eivät kaikki, niin ainakin monet olutharrastajat vannovatkin nyt tölkkioluiden nimeen. Parempi kuin pullo, melkein kuin olutta puhtaasta hanasta, he hehkuttavat.
Ei siis ihme, että ilmiö rantautuu Suomeenkin - olkoonkin, että tölkkiolut ei sinänsä ole mikään uusi juttu.
Nyt tölkkioluen nimissä ovat voimansa yhdistäneet neljä pienpanimoa: CoolHead Brew, Maku Brewing, Pyynikin käsityöläispanimo ja Fat Lizard Brewing Co. (kuvassa, Fat Lizardin osasto kuvattu Olutexpossa Helsingin Kaapelitehtaalla lokakuussa 2016). Panimoiden yhdessä tuottama Can Can Pale Ale on saatavana vain tölkkituotteena.
Miksi juuri nyt?
"Kunnianhimoisten pienpanimoiden mahdollisuudet uudistaa tuotantoaan muuttuivat, kun Kanadalainen Cask ja yhdysvaltalainen Wild Goose toivat viimein markkinoille järkevänhintaisia ja -kokoisia tölkityslaitteita pienempienkin ammattilaistalojen tarpeisiin", vastaa panimoiden yhteinen tiedote.
Tölkistä olut paitsi maistuu panijoiden ja juojien mielestä hyvältä, tölkin puolesta puhuu myös ympäristötietoisuus. Panimoiden mukaan tölkin kuljettamisesta jää 35 prosenttia pienempi hiilijalanjälki kuin pullojen. Myös niiden jäähdyttäminen vie vähemmän energiaa.
Can Can Pale Ale 6% -olutta kuvaillaan "raikkaaksi ja mehuisaksi Vermont -tyyliseksi aleksi".
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen