"Yritämme saada rollin takaisin rockiin" - Rival Sons haastaa Aerosmithin

Rival Sons esiintyy Helsingin Hartwall Arenan lavalla perjantaina. 2000-luvun amerikkalaisyhtye lämmittelee 1970-luvulla läpimurron tehnyttä Aerosmithiä. Vaikka bändeillä on ikäeroa, molemmilla on samanlainen asenne musiikintekemiseen.

Rumpali Mike Miley hymyilee kylmissään helsinkiläisessä hotellissa. Hän asuu nykyisin Tallinnassa virolaisen vaimonsa kanssa, mutta kalifornialainen asenne ei lähtenyt hänestä.

-Oh man, en ottanut takkia mukaan. En ajatellut, että on näin kylmä. Mutta tiedäthän, ettei mikään ole niin rasittavaa kuin kanniskella takkia jota ei tarvitse, hän selittää.

Kommentti voisi olla tältä viikolta, mutta on kuuden viikon takaa, jolloin Miley piipahti farkkupaidassaan Helsingissä. Kylmä oli silloinkin, melkein yhtä kylmä kuin nyt.

Mike Miley on kotoisin Los Angelesista, kuten yhtyeensä Rival Sons. Musiikillisesti se on kuitenkin kotoisin 1970-luvulta. Ajalta, jolloin rock oli rockia, jytää, jota soittivat Led Zeppelinin, Freen ja Bad Companyn - sekä yhtyeen kanssa tänään perjantaina esiintyvän Aerosmithin - kaltaiset bändit.

-Yritämme saada rollin takaisin rokkiin, Miley määrittelee.

-Levyillämme on sellainen ominaisuus, että aina kun kuuntelet niitä, kuulet jotain uutta.

Miley on taitava muusikko kuten bänditoverinsakin. Hän kuvailee 1970-luvun ihanteisiin, sujuvaan yhtyesoittoon, rennon räväkkään poljentoon ja runsaaseen improvisointiin nojautuvaa musiikkia omalla tavallaan jatsiksi. Rumpali korostaa, ettei yhtyeen valitsema linja leimaa heidän yksilöllistä musiikkimakuaan.

-Soittajina saamme tästä paljon irti. Emme ole tosiaankaan mikään EDM -yhtye, vaikka minä kyllä ihan pidänkin EDM:stä, hän yllättää kehaisemalla 2010-luvun elektronista tanssimusiikkia.

Rival Sonsin uusi albumi julkaistaan ensi viikolla. Vaikka keikka Aerosmithin haastajina ja lämmittelijöinä jäisi väliin, voi yhtyeen edellistä, parin vuoden takaista levyä kuunnella tästä.