Palefacelta uusi "pamflettibiisi" tauon jälkeen - kuuntelulinkki

Paleface on tehnyt parin vuoden tauon jälkeen suomenkielistä musiikkia. Albumi saadaan syksyksi, mutta vihainen sananvapaussinkku Mull` on lupa on julkaistu tänään perjantaina. Laulu on kirjoitettu ja äänitetty toukokuun aikana.

Paleface inspiroitui lauluntekoon vapun tapahtumista. Silloin poliisi käytti kohtuutonta voimaa vasemmiston vappumarssijoita kohta ja epäili osaa marssijoista väkivaltaisiksi anarkisteiksi. Poliisi pyysi sittemmin "ylireagointiaan" anteeksi, mutta tapahtuma sai muun muassa pääkirjoitustoimittajat muistuttamaan oikeusvaltioon kuuluvasta rauhanomaisen mielenosoittamisen oikeudesta.

Nyt samalla asialla on Paleface. Tänään perjantaina julkaistavassa kappaleessa Mull`on lupa Paleface näkee tilanteen mielenosoittajien näkökulmasta - ja levittää näkökulman sananvapaustilanteen mahdollisiin kriisipisteisiin eri puolille maailmaa. Kertosäkeessä hän laulaa Yonan kanssa näin:

"Mull´on lupa kävellä kadulla - Kiovassa, Moskovassa - ainakin vielä

Mull`on lupa haluta muutosta - Ankarassa, Varsovassa - olla jotakin mieltä"

Myöhemmillä kerroilla kaupungin nimiksi vaihtuvat muun muassa Praha, Pristina, Sofia, Tirana, Lusaka, Manila, Jakarta, Ateena, Bogota, Havanna, Kairo, Peking, Miami, Berliin, Brixton (Lontoo), Tripoli, Dublin ja Nairobi.

Sanoituksessa mainitaan myös, että kappale on itseasiassa pamfletti ja kysytään:"Tuntemattoman sotilaan maas, kasvot peitettynä, onks mitään sopivampaa?"

Paleface määrittelee kappaleessa myös oman roolinsa:

"Edelleen poliittinen ja vitun korrekti,

onneks joku repii tuonki irti kontekstist,

katkoo kesken kaiken lippukepit ja keskisormetkin."

Kuuntele Palefacen uusi kappale täältä: