13. toukokuu 2014
Rock Your Body oli Justin Timberlaken soolouran läpimurtohitti runsaat kymmenen vuotta sitten. Kappale oli ajaton tanssittava pop-kappale, jota kelpaa verrata vaikka Michael Jacksonin klassikkobiiseihin. Tämä kuultiin maanantaina Helsingissäkin, kun Justin Timberlake esiintyi Helsingin Hartwall Arenassa. Kappale oli yksi hienon keikan kohokohdista.
Tanskalainen Christopher Nissen kuulostaa ensi kuulemalta niin paljon Justin Timberlakelta, että samankaltaisuus tuskin on vahinko. Erityisesti hänen toisen albuminsa nimikappale Told You So on niin mainio sävellys ja kaikin puolin onnistunut levytys, että se puolestaan kestää vertailun Timberlaken parhaiden biisien kanssa. Timberlaken varhaistuotantoon ihastuneet jopa sanovat, että Told You So on biisi, jollaisia Timberlaken pitäisi tehdä edelleen. Riittävän selkeä ja tarpeeksi tarttuva heti ensikuulemalta - se kuulostaa aivan Rock Your Bodyn rinnakkaisteokselta.
Etunimeään taiteilijanimenä käyttävä Christopher kestää rinnastuksen kyllä itsekin. Hän ei ole ihan samanlainen lapsitähti eikä maailmankuuluisuus kuin nuori Justin oli Disneyn ja poikabändin ansiosta, mutta Tanskassa hän on ollut tunnettu ja suosittu jo pitkään.
Ja mikä kuulijan kannalta parasta, Christopher laulaa hyvin. Hän on muutakin kuin näyttävä tähti, karisma kantaa kuulokokemuksenakin.
Hänen toinen albuminsa on sisältää muitakin lupaavia kappaleita kuin Told You So. Hitin aineksia on muun muassa kappaleissa Crazy, Mama ja Little Sunshine.