Princelle kunniaa kahdesti: Minnesotan maalilaulu, Coldplay ja Corden esittivät hitin - katso video

Huhtikuussa kuollut Prince saa ansaitsemiaan kunnianosoituksia: kotikaupungin kiekkojoukkue on valinnut Princen kappaleen maalilauluksi - ja Coldplay omisti vierailijansa kanssa Princelle kappaleen. Anakonda.fi linkittää videon Coldplayn Los Angelesin -keikalta.

Prince kuoli huhtikuussa, mutta musiikki elää. Viime päivinä Minneapolisissa elämäntyönsä tehnyt rytminero on saanut kaksi näyttävää kunnianosoitusta.

Kotikaupungin NHL-joukkue Minnesota Wild on uutisoinut vaihtavansa maalilaulunsa Princen Let`s Go Crazyksi. Asia julkistettiin joukkueen viestintäkanavissa, muun muassa YouTube -videolla.

Fanit saivat valita, ja Princen kunnioittaminen ajoi ohi perinteistä: vuodesta 2005 lähtien Wildin kotiotteluissa on soinut maalin jälkeen Joe Satrianin Crowd Chant. Ensimmäisen kerran Princeä on mahdollisuus kuulla vaikkapa Mikael Grönlundin tai Mikko Koivun maalin kunniaksi 27. syyskuuta ensimmäisessä kotihallissa pelattavassa treenipelissä.

Princelle muistettiin myös toisessa massatapahtumassa, kun Coldplay esiintyi Los Angelesissä: yhtye esitti Princen Nothing Compares 2U -klassikon yhdessä brittinäyttelijä, Yhdysvalloissa omaa tv-showta vetävän James Cordenin kanssa. Cordenin Carpool karaoke -tv-ohjelmaosio on noussut kansainväliseksi suosikiksi, pääseehän rento ja itsekin hyvin laulava Corden lähelle vierailevia laulajatähtiään ajellessaan autolla - on kyydissä sitten Adele, Sia, Stevie Wonder, Red Hot Chili Peppers tai Coldplayn Chris Martin.

Coldplayn ja Cordenin yhteisesityksen voi katsoa Coldplayn YouTube -kanavalta tästä:

 Kuva: kuvakaappaus YouTube -videosta