Nyt oli nopeaa: kuuntele mainio cover-versio Adelen uudesta hitistä

Hello on yksi syksyn suurista hiteistä, onhan se Adelen odotettu paluubiisi. Anakonda.fi ihastelee myös kappaleen herättämää inspritaatiota: ruotsalaisduo Erato on julkaissut oman versionsa kappaleesta nopeasti - ja se on aivan erilainen kuin Adelen alkuperäinen.

Adele on ehtinyt tällä viikolla julkaista jo toisenkin uuden kappaleen piakkoin julkaistavalta uudelta albumiltaan 25. Brittitähden laulunlahjat tulevat upeasti esille When We Were Young -kappaleen liveversiosta, jonka voi kuunnella ja katsoa tästä.

Mutta Adelen kappaleissa on aineksia muihinkin tulkintoihin. Sen osoittaa tämän jutun päätteeksi Spotify -kuunteluna tarjottava versio Hello -kappaleesta.

Sen esittää ruotsalainen duo Erato. Anakonda.fi löysi biisin nyt, mutta nämä mimmit olivat todella nopeita: kun Adelen uusi hitti julkaistiin kuukausi sitten, Erato julkaisi oman versionsa heti seuraavana päivänä. Duo siis opetteli biisin, teki siitä näköisensä sovituksen - ja julkaisi sen digitaalisesti saman tien.

Mahtipontista Adelen versiota pienemmin ja herkemmin soiva Hello herättää tietysti kysymyksen, että mikäs duo tämä Erato oikein onkaan? Kyseessä on a capella -yhtyeenä aloittanut ryhmä, joka on supistunut duoksi. Se nautti viraalihitintekijän roolista vuonna 2011 tällä Robynin Call Your Girlfriend -kappaleesta tehdyllä videolla. Eraton esikoislevy julkaistiin viime vuonna.

Näin Erato laulaa Hellon: