Mira Luoti soolouralle - Kuuntele ensimmäinen biisi

PMMP-yhtyeestä tuttu Mira Luoti aloittaa soolouransa kappaleella Pinnan alla. Anakonda.fi jakaa hypnoottisen kappaleen, jonka Luoti on tehnyt yhdessä Pariisin kevät -yhtyeen Arto Tuunelan kanssa.

"Pari vuotta sitten olin jotenkin aivan takki tyhjä ja loppu musiikin tekemisen kanssa. Samoihin aikoihin äitiys tuli niin voimakkaana, että keskityin nauttimaan vain perhe-elämästä. Päätin päästää kaikesta vanhasta irti ja keskittyä nykyhetkeen."

"Vaati paljon aikaa, että selvitin mun suhteen musiikkiin ja artistiuteen. Viimeistään viime kesänä huomasin, että aloin elää jälleen musiikkia siihen tarvittavalla intohimolla ja palolla. Kipinä syttyi jälleen ja tuli hirveä luomisvimma päälle. Nyt tuntuu siltä että on täydellinen hetki ja ajoitus soolouralle,"

Näin Mira Luoti kuvailee virallisella Facebook -sivullaan tuntemuksiaan musiikin suhteen. PMMP lopetti kahteen loppuunmyytyyn keikkaan Helsingin jäähallissa lokakuussa 2013. Sen jälkeen Mira Luotin tunnistettavaa ääntä on kuultu vierailijana muutamalla levytyksellä ja lisäksi hän on ollut mukana musikaaleissa ja tv-ohjelmissa. Mutta omaa musiikkia häneltä ei ole julkaistu yli kahteen vuoteen.

Nyt julkaistaan. Pinnan alla on esimakua myöhemmin tänä vuonna julkaistavasta albumista. Sillä kuuluu paitsi Luotin, myös Pariisin kevät -yhtyeen Arto Tuunelan kädenjälki.

"Pinnan alla on hyvin mystinen ja puoleensavetävä biisi ja ensimmäinen sukellus siihen, mitä on luvassa. Olen tehnyt sen ja koko tulevan albumin kahdestaan Arto Tuunelan kanssa. Arto soitti siitä demoversion ja sanoin heti että tää on sinkkubiisi", Luoti kertoo.

"On ollut etuoikeus tehdä Arton kanssa pikku hiljaa musiikkia ja rakentaa omaa juttua ilman mitään suorituspaineita. Arto tai kukaan muukaan ei odottanut multa mitään ja siksi oli jotenkin tosi helppoa mennä studioon jännittämättä. Artolla ja sen luottamuksella on tosi iso merkitys siinä mitä olen nykyään. Kaikki on syntynyt tosi automaattisesti – aluksi juteltiin paljon elämästä yleensä ja yhtäkkiä huomasin että täällä sitä lauleskellaan menemään ja tää on ihan törkeen kivaa."

"Uuden musan kanssa on koko ajan ollut tosi paineeton tunnelma ja luottamus siihen että kaikki järjestyy. Studiosta on tullut paikka jossa pääsen irti arjen askareista viettämään omaa aikaa. Kun on päästy studiossa vauhtiin, biisejä on syntynyt hirveällä vauhdilla ja intohimolla. Levy on kohta valmis ja odotan aivan täpinöissäni että pääsen jakamaan lopputuloksen koko maailmalle."

Mira Luoti: Pinnan alla on kuunneltavissa Spotifyn kautta tästä: