Kommentti: Kent lopettaa, fanit psykoterapian tarpeessa?

Tiikeri painuu kylmään luolaansa, psykoterapian tarve ja Suomi mainittu – hyvästi rakas Kent! Kentin uraa liki sairaalloisesti seurannut ja faniksi tunnustautuva musiikkitoimittaja Aleksi Kinnunen analysoi Anakonda.fi:lle ”Suomen parhaan yhtyeen” lopettamisuutisen.

Myöhään maanantain vastaisena iltana yhdentoista aikaan Ruotsin suurimmaksi yhtyeeksi kutsuttu Kent latasi Facebook-sivuilleen 2 minuutin ja 53 sekunnin videon, jota sukupolveni ihmiset jakoivat kiivaasti herättyään maanantaiaamuna todellisuuteen mukavissa Ikea-sängyissään. Parhaimmillaan kolmen soittajan voimin suomalaistaustainen Kent ilmoitti julkaisevansa viimeisen albuminsa ja lopettavansa vuodesta 1990 jatkuneen uransa joulukuussa.

Video päättyy tekstiin: ”Sista albumet. Sista turnén. 16 maj 1990 – 17 december 2016."

Aftonbladet noteerasi nettisivunsa aamulla luetuimmassa uutisessa, miten fanit reagoivat lopettamisuutiseen mm. puhumalla psykoterapian tarpeesta.

Se ei ole täysin liioiteltu läppä, sillä koko kansan menestyksestään huolimatta yhteiskunnallisesti vastakarvaan silitellyt duunariyhtye on ravistellut kuulijoidensa tunteita poikkeuksellisella tavalla.

Lopettamisilmoitus ei tullut yllätyksenä. Helmikuussa Swedish Music Hall of Fameen vihdoin kutsuttu yhtye on paukuttaneen viime vuosina puolittain hyviä (Tigerdrottringen) tai jopa huonoja (Jag är inte rädd för mörket ja En plast i solen) albumeita melkeinpä liukuhihnalta, mahdollisesti sopimuksen täyttämisen velvoitteesta.

Keikkailukaan ei tunnu maistuneen yhtyeelle entiseen malliin, mikä on ymmärrettävää reilusti yli nelikymppisille perheellisille.

Kun tapasin Joakim Bergin ja Sami Sirviön 2010 viisi päivää ennen kruununprinsessa Victorian kesähäitä Tukholmassa ja istuskelin soittajien kanssa vanhaan työnväentaloon remontoidun studion edustalla, Sirviö myönsi, että yhtye on muuttunut siitä lannistuneen kauniista kitarayhtyeestä, joka teki Kentistä 1990-luvun lopulla yliopistoissa lusineiden suomalaisopiskelijoiden kirjoissa liki Ultra Bran tasoisen sukupolvisuosikin.

”Nyt on eri ajat ja eri ukot”, kitaristi Sirviö tiivisti. ”Paria vanhaa kappaletta soittaessa sitä tuntee itsensä vähän coverbändiksi”, hän sanoi, kun haastattelin yhtyettä Image-lehteen.

“Emme ole vielä pisteessä, jossa ei ole hauskaa. Toivon, että meillä on sisua lopettaa, jos näin ei ole.”

Ilmeisesti se aika koitti nyt.

Kent on aina ollut pateettisen konseptoinnin mestari. Yhtyeen nyt julkaisema jäähyväisvideo onkin käsittämättömän hyytävän hienoa katsottavaa.

Kuolemannaamioon meikattu rumpalinainen kulkee autioita katuja, kohtaa metsässä Hagnesta Hill –albumin kansikuvatytön. Dom Andra –videosta tutut Slussenin tunnelit ammottavat tyhjyyttään. Maailman parhaan b-puolikokoelman B-Sidorin kannen koirat juoksevat vapaina. Suomen liput liehuvat. Kräm-läpimurtohitin videon itsemurhasilta taitaa vilahtaa sekä Tillbaka till Samtiden –levyn ratsastaja.

Videon lopuksi yhtyeen ylivoimaisesti menestyneimmän levyn Vapen & ammunitionin (2002) symbolinen valkoinen tiikeri, joka löytyy Kentin kotikaupungin Eskilstunan Parken-eläintarhasta, kömpii kylmään luolaansa kuin kuolemaan tai talviunille. Ehkä ikuisille?

Yhtyeen tällä haavaa viimeinen levy Då som nu för alltid ilmestyy toukokuun 20. päivä. Single Egoist on juuri julkaistu ja kuultavissa Spotifyssa tästä linkistä:

 Viimeisen kerran Kent esiintyy yleisölle Tukholman Tele2-areenalla videossa mainittuna päätöspäivänä 17.12.

Helsingin Arenassa yhtye soittaa 28.10., Vaasan areenalla päivää myöhemmin.

On ihme, jos viimeiset konsertit eivät pääty 747- tai Mannen i den vita hatten –kappaleisiin, yhtyeen klassisiin päätösnumeroihin.

Kevlarsjäl, Socker, Livräddaren, Utan dina andetag, Stoppa mig juni (Lilla ego), Oprofessionell, Den döda vinkeln, Cowboys, Columbus, Innan allting tar slut, FF, Elvis, Istället för ljud, Gravitation, Provinssin saarilava, Tavastian Isola -kiertueen OWC-aloitus, Vanhan Musik non stop –disko, Helsingin jäähallin hyytävä talvimessu…

”Angstipurkkaa elämän riittämättömyydestä”, Rumban Jarmo Juhala tiivisti Kentin musiikin olemuksen lähinnä Pohjolan revontulien loistoon vertautuvan neljän ensilevyn hienoimmaksi jäävän Isola -albumin julkaisun aikaan syksyllä 1997. Luonnehdinta on edelleen paras. Tänään puen päälleni Kentin Kevlarsjäl-paidan Hagnesta Hill –kiertueelta Korson Ankkarockista.

*****

Kentin jäähyväisviesti yhtyeen Facebook-sivuilta: Kent går i graven.

Efter 26 år tillsammans meddelar idag kent att 2016 blir deras sista år tillsammans.

Bandet bjuder in till ett spektakulärt avskedsår; med ett sista album, som fått titeln Då Som Nu För Alltid, en sista turné samt en Greatest Hits samling.

Idag går startskottet för sista året med Sveriges största rockband.

kent meddelar med egna ord:

Vi har alltid försökt gå våra egna vägar.

Tack till alla ni som brytt er om vår musik. Tack till alla er som kommit på våra konserter, från de första trevande kaos-gigen på små klubbar under det dimmiga nittiotalet till de stora scenerna.

Ni har gjort det möjligt att för oss att fortsätta.

Vi är oändligt tacksamma för ert stöd, ert tålamod och er kärlek.

Att spela i det här bandet är det största, roligaste och mest utmanande någon av oss 4 gjort i våra liv.

Det har alltid handlat om utmaningar, gåshud och att försöka ha så kul som möjligt på vägen.

Vi ville denna gång undersöka vad som händer om vi skulle göra detta för sista gången.

Vad är det för känslor som då kommer fram?

För allt handlar om känslan.

Vi är väldigt väldigt nöjda med känslan den här gången.

Det här är inte slutet för att vi har tråkigt tillsammans eller för att vi inte vill något längre.

Det här är slutet för att de bästa av alla gårdagens och morgondagens fester har ett avsked i sig.

Vi ser oerhört mycket fram mot att möta er alla en sista gång på turnén i höst.

Det kommer bli skitkul!

Dessutom tror alla ändå att vi ska lägga ner inför varje platta.

Så det var lika bra att göra slag i saken.

Vi är en familj.

För familjen gör vi allt.

Vi 4 kommer att vara kent.

Då som nu för alltid.

Teksti: Aleksi Kinnunen

Lue ja katso Anakonda.fi:stä myös:

Kent lopettaa - Katso ruotsalaissuosikin jäähyväisvideo

Korjattu: viikonpäivä