Billboard: Stax -musikaalia suunnitellaan - kuuntele legendaariset listaykköset

Kilpailevan Motown -yhtiön menestysmusikaali on saanut Broadwayn myös toiselle aarrearkulle.

Amerikkalaislehti Billboard kirjoittaa nettisivullaan, että Staxin tarinaa suunnitellaan musikaali ensi-iltaan New Yorkin Broadwaylle kevääksi 2016. Odotukset on syytä nostaa korkealle jo nyt, sillä tuohon on vielä sen verran aikaa, että musikaalia tekemään palkatut huippunimet tuottaja Stuart Benjamin ja käsikirjoittaja Mark Benjamin saavat varmasti kiinnostavan paketin kasaan.

Levy-yhtiön tarinahan on dramaattinen muutenkin kuin musiikillisesti: Yhdysvaltain etelästä, Memphisistä Tennesseestä toimintansa aloittanut levy-yhtiö tuotti mustaa musiikkia vuodesta 1957 lähtien läpi 1960-luvun - eli Yhdysvaltain kiivaiden rotumellakoiden ja ihmisoikeustaistelujen aikana.

Musiikillisesti Stax -musiikaali on varma menestys: yhtiön julkaisuihin mahtuu runsaasti soul - ja rhythm&blues -kappaleita, joiden kutsuminen klassikoiksi ei ole liioittelua. Staxin artisteja olivat sen merkityksellisimpinä vuosina muun muassa Otis Redding, Sam & Dave, Rufus Thomas ja Booker T. & The MG`s.

Kuuntele kokoelma Stax -yhtiön listaykkösistä tästä: