Aasia tarjottimella? Niubi Festivaalin pääesiintyjät Kiinasta, Japanista, Indonesiasta...

Syyskuun alussa Helsingissä järjestettävän Niubi Festivalin pääesiintyjät ovat vaihtoehtomusiikin isoja nimiä - Aasiassa.

Helsingin Korjaamolla ja Lasipalatsin mbarissa on 5.-6. syyskuuta tilaisuus laajentaa musiikkimakuaan angloamerikkalaisen listapopin tuolle puolen. Niubi Festivalin pääesiintyjät tulevat Aasiasta ja edustavat myös sikäläisittäin vaihtoehtomusiikkia.

Indonesialainen The Trees And The Wild saapuu Suomeen toista kertaa. Kolme vuotta sitten niin ikään Niubi Festivaaleilla Helsingissä ja silloin myös Tampereen Monsters of Popissa esiintynyt yhtye sai haltioituneen vastaanoton. Esimerkiksi Aamulehden Jyrki Kallio kehui yhtyettä näin. Myös amerikkalaislehti Time on noteerannut bändin ja nimennyt sen vuonna 2011 "Aasian lupaavimmaksi".

Livetallenne The Trees And The Wildin esiintymisestä vuoden 2012 Urbanscapes -festivaaleilla löytyy tästä.

Niubin muita esiintyjiä ovat muun muassa kiinalainen AM444 ja japanilainen Bo Ningen.

Suomalaisesiintyjiä tapahtumassa ovat muun muassa Aavikko, Siinai ja Death Hawks.