Vuoden levyt 9/10: Weeknd: Beauty Behind The Madness - Onko "Makkonen" uusi Michael Jackson?

Et ehkä tiedä, kuka on Weeknd tai miltä hän näyttää, mutta olet melko varmasti kuullut hänen jättihittinsä Can`t Feel My Face. Anakonda.fi nostaa Weekndin albumin vuoden parhaiden levyjen listalle - ja ihmettelee, miksi Weekndin toinen nimi on Makkonen?

Kanadalainen Abel Makkonen Tesfaye eli Weeknd on mies, joka on laulanut yhden vuoden suurimmista hiteistä. Can`t Feel My Face -kappaleen lähes 280 miljoonaa kertaa katsotulla videolla Weeknd on kirjaimellisesti liekeissä, ja aikamoiseen hehkuun Weekndin ura on tänä vuonna syttynyt.

Onneksi Weeknd on ansaitsemansa huomion arvoinen. Hänen kolmas albuminsa sisältää paitsi Can`t Feel My Face -hitin, myös paljon myös muuta musiikkia,  jotka todistavat poikkeuksellisesta musiikillisesta lahjakkuudesta.

Niin poikkeuksellisesta, että Weekndiä on verrattu ahkerasti Michael Jacksoniin. Jackon vaikutus kuuluu niin äänessä kuin videoiden perusteella esiintymisen liikekielessäkin. Eikä artisti ole mitenkään pyrkinyt kieltämään vaikutteiden ammentamista. Päinvastoin, hänen etiopialaisäitinsä on soittanut kotona Michael Jacksonia aina, kun afrikkalainen musiikki ei ole soinut. Rolling Stonelle antamansa haastattelun mukaan Weeknd kasvoi Etiopian hyväntekeväisyysklassikko We Are The Worldin takia muiden etiopialaisten tavoin ihailemaan ja kunnioittamaan kappaleen kirjoittajaa Michael Jacksonia.

Abel Makkonen Tesfaye syntyi viisi vuotta tuon kappaleen julkaisun jälkeen.

Nyt 25-vuotiaana hän on julkaissut kolme albumia. Onko uusin sitten hänen Thrillerinsä? Albumi, johon verrataan oman tuotannon edelliset ja tulevat julkaisut. Levy, jolta lohkotaan lukuisia hittisinkkuja, jotka kasvavat klassikoiksi.

Ei välttämättä vielä. Levyä sopii pikemminkin verrata Thrillerin edeltäjään, Off The Wall näytti Jacksoninkin kyvyt - ja seuraavalla albumilla hän sitten todella ylsi parhaimpaansa.

Mutta tavallaan juuri Off The Wallin - ja tämän Beauty Behind The Madnessin - kaltaiset levyt esittelevät artistin tai yhtyeen parhaimmillaan. Vielä tätä levyä tehdessä ei ole ollut menestyksen tuomia paineita eikä toisaalta älytöntä itseluottamustakaan. On "vain" hurja tarve näyttää kyvyt, valloittaa maailma - ja saada vaikka Taylor Swift pörröttämään kuuluisaa kampausta, niin kuin Rolling Stonen mukaan Weekndille on nyt käynyt.

Beauty Behind The Madness -albumiinkin on toki satsattu. Sitä on ollut tekemässä huipputuottajia ja biisintekijöitä Max Martinista alkaen. Ed Sheeran ja Lana Del Rey vierailevat. Kaikkea leimaa viimeistelyn tuntu.

Suomalaisittain kiinnostavaa on tietysti Abel Makkonen Tesfayen nimi. Mistä kanadanetiopialaiselle miehelle on eksynyt supisuomalainen nimi? Kyse on kuulemma perinnöstä - Makkonen oli isän nimi. Isä häipyi Weekndin elämästä, kun tämä oli parivuotias, eikä tällä ole Makkosesta sen kummempia muistikuvia, ei tosin Rolling Stonen mukaan mitään katkeruuttakaan häntä kohtaan.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

Vuoden levyt 10/10: Vintage Trouble: 1 Hopeful Road - Tänään on kuin eilen