Rammstein veti Provinssiin yleisöennätyksen - Ruuhkaa myös muilla festareilla

Rammstein kiinnostaa suomalaisia, sillä ahkerasti vuosien kuluessa Suomessa esiintynyt yhtye veti Seinäjoen Provinssiin kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Anakonda.fi kertoo myös viikonvaihteen muiden juhlien yleisömääriä.

Hyvin menee! Näin vastaisivat todennäköisesti useimmat viikonlopun kesätapahtumien järjestäjät, sillä suomalaisia on tungeksinut musiikkifestareilla vähintään odotetusti.

Seinäjoen Provinssissa tungeksi lauantaina saksalaisyhtye Rammsteinin näyttävää keikkaa katsomassa peräti 31 000 ihmistä. Se on festivaalin mukaan sen kaikkien aikojen yhden päivän kävijäennätys. Torstaina Törnävänsaarella vietti aikaa 18 000 ja perjantaina 22 000 juhlijaa. Provinssi veti kolmessa päivässä 71 000 ihmistä.

"Päivän yleisömäärä yllätti villeimmätkin odotuksemme", festivaalijohtaja Sami Rumpunen sanoo.

Viime vuodeksi uudistanut ja tänä vuonna samalla linjalla jatkanut Provinssi luottaa vetovoimaansa, sillä ensi vuoden lippujen myynti aloitetaan jo maanantaina 4. heinäkuuta. Esiintyjiä ei vielä ole tiedotettu, joten lippuja kaupataan sokko-ostoksena "Blind Bird" -tarjouksena.

Iskelmä -festivaali: 34 000 kävijää

Himoksen Iskelmä -estivaali veti puolestaan 34 000 kävijää kuuntelemaan kotimaisen iskelmän, popin, rockin ja hip hopin suuria nimiä. Iskelmä -festivaalin vetonauloja olivat muun muassa Apulanta, Juha Tapio, Antti Tuisku, Jari Sillanpää, J.Karjalainen ja Kaija Koo. 

"Iskelmäfestarin lumo perustuu siihen, että täällä ovat kolmen päivän ajan juhlimassa sulassa sovussa taustoihin katsomatta kaiken ikäiset ihmiset", promoottori Timo Isomäki sanoo.

Myös Iskelmä -festivaali on ajoissa liikkeellä ensi vuoden tapahtumansa suhteen. Jälleen kesä-heinäkuun vaihteessa vietettävän festarin majoitusvarauksia aletaan ottaa vastaan saman tien maanantaina 4. heinäkuuta.

Tuska: lauantai loppuunmyyty, meno jatkuu sunnuntaina

Raskaaseen rockiin keskittyvä Tuska -festivaali kiinnosti myös - ja kiinnostaa, meno jatkuu vielä sunnuntaina Helsingissä. Perjantaina Suvilahdessa oli 9000 ihmistä, lauantai oli loppuunmyyty 11 000 kävijän voimin.

Raskaan rockin sateenvarjon alle mahtuu taas monenlaista. Tuskan isoimpia juttuja ovat tänä vuonna olleet muun muassa Lordin redux vuoden 2006 Arockalypse Show`sta, action rockia soittava Kvelertak sekä takuunimet Ghost, Stam1na ja Anthrax.

Sunnuntaina ovat vielä esiintymisvuorossa muun muassa Children Of Bodom, Katatonia, Swallow The Sun ja Diablo. (Tuskan ravintolasatsauksesta Black Diningistä voi lukea tästä.)

Freedom Festival: 3800 ihmistä Tampereella kaupunkikulttuurin perässä

Yleisömäärä ei kuitenkaan aina ole festarin laadun tae ja onnistumisen edellytys. Ensimmäistä kertaa Tampereella järjestetty Freedom Festival veti 3 800 kävijää - siis noin kymmeneksen Iskelmä -festivaalin yleisöjoukosta - mutta järjestäjät olivat tyytyväisiä. Tavoite täyttyi.

”Viikonloppu osoitti, että tällaiselle tapahtumalle on Tampereella tilausta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”, promoottori Jukka Ikonen kommentoi.

Mitä hän sitten tarkoittaa "tällaisella tapahtumalla"? Kaupunkikulttuuria ja musiikillisestikin hieman urbaanimpaa painotusta. Ratinassa ja klubeilla esiintyivät Freedom Festivalin nimissä muun muassa Paperi-T, Scandinavian Music Group sekä Yona.

Kuva: Tomi Palsa / Provinssi - kuvassa Rammsteinin laulaja Till Lindemann.