Musen viiden tähden Glastonbury-resepti Helsingissä: mitä raskaampaa, sen tykimpää – ja hauskempaa!

Anakondan Aleksi Kinnunen viihtyi, uskokaa tai älkää, ihan oikeasti viihtyi Musen höykytyksessä.

Lopetan marmatuksen.

Olen ollut Musen virallinen vihollinen numero yksi vuosia.

Oikeasti tykkään Musesta kovasti, olen tykännyt Ilosaaren 2002 konsertin aivot nerokkaalla ryöpytyksellään irrottaneesta Origin of Symmetry -kiertueen konsertista lähtien.

Olen sitä sukupolvea, joka naureskeli yhtyeen haparoinnille Musen esiinnyttyä Tavastialla ensilevynsä - ja Coldplayn ensilevyn - aikoihin.

Toisilla levyillään Coldplay ja Muse ottivat sitten luulot pois kaikilta.

Uusimmalla levyllään Muse on taas jättänyt sievistelyn ja ampuu raskaasti.

Elävänähän yhtye on tehnyt niin 15 vuotta.

Glastonburyn pääesiintyjä oli komeassa ja hauskassa vedossa Helsingin Hartwall Arenassa, kun keskelle kaukaloa rakennetun lavan ympärille kerääntyi 14 000 kuulijaa – konserttimuodostelmasta johtuen enemmän kuin areenalla yleensä.

Kova vire ei ole ylläri, sillä virtuoottinen Matt Bellamyn ryhmä on ollut elävänä liki aina.

Kappalelistassa (katso kuva) uudelta Drones -levyltä kuultiin kuusi kappaletta. Erilaisia droneja, robotteja ja lennokkeja, lentelikin areenan yläilmoissa teeman mukaisesti.

Musen ei tarvitse kosiskella, vaikka se tuskin koskaan jättää Time Is Running Outia, Starlightia tai Knights of Cydoniaa soittamatta.

Mikä on Musen salaisuus? Salaisuus siinä, että yhtye puree yhä niin kovaa nykyiseen kolme-nelikymppiseen-viisikymppiseen suomalaissukupolveen - ja todistetusti jopa lukiolaisiin.

On yhteenvedon paikka:

Huumori. Yliampuvasta maailmantuskastaan huolimatta ja osittain sen takia Muse on ennen muuta huumoribändi. Musen rinnalla Radiohead on vakavaa masennusta ja ameebamaisuutta.

Hevi. Muse paukuttaa. Muse tiluttaa. Muse laukkaa. "On se kova", on helppo tuumata niidenkin, jotka vaivaantuvat Chris Martinin laulaessa kyynelistä poskilla. Ekstaasi Musen konserteissa muistuttaa Iron Maisen –uskonnollisuudesta, lopputulos jostain Lordin, Rammsteinin, Queenin ja brittiuikutuksen välimaastosta.

Sci-fi. Muse on kuin ääniraita, jossa Sormusten herrojen peikot tapaavat tekno-Tattoiinella planeetan syäksyessä liekehtivään mustaan aukkoon täynnä Armageddon-elokuvan loppukohjauksen spektaakkelia. Muse on avaruudellinen, tieteellinen, matemaattinen. Toisin sanoen nörttimusaa. Suomi on teekkarien ja nörttien maa.

Hyvin soitti Muse.

Teksti ja kuvat: Aleksi Kinnunen