Bruno Marsista, yleisö Venuksesta? Saas nähdä toukokuussa Arenassa

Marraskuussa uutisoidaan jo tuttuun tapaan ensi vuoden keikkoja. Anakonda.fi kiittää, kun Bruno Mars saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa.

Bruno Mars, 31, on multi-instrumentalisti, hyvä tanssija ja laulaja - ja peto tekemään biisejä.

On aikakin saada hawaijilaissyntyinen tähti, yksi viime vuosien suurimmista nimistä Suomeen. Mars vetoaa niin naisyleisöön kuin niihin minkä tahansa sukupuolen edustajiin, jotka kuulevat hänen hetkittäin modernissa, mutta mustan musiikin menneisyydestä lainaavassa musiikissa jatkumon James Brown - Michael Jackson - Bruno Mars. Epäilemättä Hartwall Arenassa nähdään toukokuussa molempia, kädet puuhkassa tarkkailevia musadiggareita ja hauskanpitäjiä.

Marsilta julkaistaan kolmas albumi tällä viikolla. Anakonda.fi linkittää levyn heti perjantaina Marsin tuoreiden kommenttien kera.

Fakta: Bruno Mars esiintyy Helsingin Hartwall Arenassa 22. toukokuuta 2017. Lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa maanantaina 21. marraskuuta 2016.