Apulanta ja muut tähdet vetivät väkeä juhannus-festareille

Juhannuksen festivaalit kiinnostivat taas suomalaisia - olivat vetonaulana sitten David Guetta tai kotimaiset tähdet. Anakonda.fi listasi juhannuksen juhlien kävijämääriä.

Juhannuksen musiikkifestarit keräsivät kansaa vähintäänkin tyydyttävästi. Suurimmista tapahtumista sekä festivaalikartalle palannut Raumanmeren Juhannus että Himoksen juhannus tiedottivat katsojatavoitteidensa täyttyneen.

Juhannuksen nimekkäin ulkomainen esiintyjävieras, tähti-dj David Guetta veti Jason Derulon ja noin 60 kotimaisen artistin ja yhtyeen voimin Raumanmeren Juhannukseen noin 30 000 kävijää.

Järjestäjät eivät kuitenkaan suoraan luvanneet tapahtumalle jatkoa.

"Kaikki sujui niin hyvin, ettei ole lainkaan poissuljettua, että festivaali järjestettäisiin myös ensi vuonna. Teemme tarkan analyysin nyt päättyneestä tapahtumasta ja keräämme yleisön ja artistien kokemuksia. Syksyllä sitten teemme lopulliset päätökset tulevasta", RMJ:n markkinointivastaava Jyri Heikkinen kommentoi.

Himoksella juhli 36 000 ihmistä kotimaisten tähtien tahdissa. Esiintyjinä oli koko suosituin kotimainen kärkikaarti Robinista Jari Sillanpäähän ja Apulannasta Cheekiin.

Kalajoen Juhannus keräsi 20 000 festarivierasta ja Tampereen kaupunkifestari Valtteri 4000 kävijää.

Kuvassa Apulanta Himoksella juhannuksena 2016 - kuva Henri Juvonen