Musen Matthew Bellamy Anakondalle:"Tästä on kyse uudessa levyssämme"

Keskiviikkona Seinäjoen Provinssirockissa esiintyvän Musen laulaja Matthew Bellamy kertoo Anakonda.fi:n lukijoille, miten Drones -albumin sanoitukset tulisi käsittää.

Salaliittoja. Ihminen vastaan koneisto. Yksilö janoamassa toisen rakkautta ja ymmärrystä.

Niistä Muse on laulanut Matthew Bellamyn sanoin aina - ja laulaa yhä.

Mutta miten uuden Drones -albumin sanoitukset pitäisi käsittää?

Laulaja-kitaristi ja biisinkirjoittaja Matthew Bellamyn mukaan levyllä on kaksi tarinaa, joista toinen päättyy hyvin - toinen ei.

"Dead Insidestä Aftermathiin käydään läpi yksilön tarinaa siitä, kuinka tämä menettää uskonsa rakkauteen ja itseensä ja aloittaa (levyn kymmenen ensimmäistä kappaletta kestävän) synkän matkan. Sen aikana hän tuntee itsensä manipuloiduksi ja muiden hyväksi käyttämäksi. Hän kuitenkin löytää itsensä, itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa. Ja Aftermathissa hän löytää jälleen myös rakkauden", Bellamy vastaa.

"Globalistissa on samanlainen alkupiste: päähenkilö menettää sekä uskonsa että rakkautensa. Mutta sen sijaan, että hän alistuisi, hän nousee itse manipuloimaan muita. Vertauskuvallisesti tämä "diktaattori" päätyy tuhoamaan ympäriltään kaiken. Hän huomaa lopulta olevansa täysin yksin."

Bellamy selittää auliisti, mihin on kahdella tarinalla pyrkinyt.

"Toivoisin, että kuunneltuaan molemmat tarinat, kuulija tajuaa, että hänellä on valinnanmahdollisuus", Bellamy sanoo.

"Koettuaan menetyksen, tultuaan hyväksikäytetyksi tai tuntiessaan vaikka ettei häntä rakasteta tai kohdattuaan minkä tahansa trauman ihminen voi valita. Hän voi pyrkiä löytämään sisäisen voimansa - ja tulla takaisin elämään entistä vahvempana. Tai sitten voi muuttua sellaiseksi, että aiheuttaa vastaavaa mielipahaa muille."

Bellamy erosi levyn materiaalia kirjoittaessaan vaimostaan, lapsensa äidistä, näyttelijä Kate Hudsonista.

"Henkilökohtaisella tasolla kävin juuri noita samoja tunteita läpi. Tein myös tuon valinnan. Koen, että ensimmäinen tarina on omani - se myös päättyy Aftermathin tavoin siihen, että löydän rakkauden uudelleen."

Teksti: Pasi Kostiainen

Fakta: Muse esiintyy Seinäjoen Provinssissa keskiviikkona 24. kesäkuuta. Musen kesäkuussa julkaistun Drones -albumin voi kuunnella tästä: