Bo Kaspers Orkester - "Vain elämää antoi uuden kipinän"

Luulitko jo tuntevasi Bo Kaspers Orkesterin? Niin luulivat yhtyeen jäsenetkin ja kaipasivat pari vuotta sitten uutta potkua bändin pyörittämiseen. Anakonda.fi:n haastattelussa Bo Sundström ja Michael Malmgren kertovat siitä, miten muiden artistien arvostus tv-ohjelmassa antoi bändille uuden näkökulman.

Kaksi vuotta sitten lähes kaksi miljoonaa ruotsalaista näki televisiosta, kun Bo Kaspers Orkestrerin laulaja pääsi karhun syleilyyn. Bo Sundström oli mukana Ruotsin Vain elämää -sarjan neljännellä tuotantokaudella ja esitti muun muassa Soundtrack Of Our Livesin kappaleen Nevermore omana ruotsinkielisenä versionaan Allting går. Herkän tulkinnan uhkaavasta rockkappaleesta voi kuunnella tästä. Ja kuten videolta näkyy, Soundtrack Of Our Livesin nallemainen laulaja Ebbot Lundberg halaa biisin lopuksi Bossea.

Muutakin Bo Kasperina tunnettu Sundström sai Så mycket bättre -sarjan kuvauksista kuin rutistuksia: hän sai uuden kipinän musiikin tekemiseen.

"Minulle ohjelman tekeminen toimi herätyksenä. Tajusin, että muut isot artistit (kuvauksissa mukana myös muun muassa kansainvälisia hittejä tehnyt Tityo, suomalaissyntyinen laulajalegenda Lil-Babs Lindfors sekä Idols -voittaja Agnes Carlsson) arvostavat Bo Kaspers Orkesterin musiikkia. Heidän mielestään meillä on ainutlaatuinen soundi", Sundström kertoo Anakonda.fi:lle.

"Tämä johti myös keskusteluihin yhtyeen sisällä. Emme olleet koskaan oikein puhuneetkaan siitä, vaan olimme vain tehneet biisejä toisensa perään ja sitten albumin, kun biisejä on tarpeeksi. Ja sitten teimme kiertueen. Olimme keskustelleet, että siinäkö kaikki, onko jatkamisessa mitään mieltä? Mutta nyt tajusimme, että meillähän on oma juttu. Teimme kiertueen tiedostaen tämän ja menimme sen päätteeksi studioon pyrkien säilyttämään tuon tunnelman. Ja uusi levy on meitä - ja tällä kertaa se on aika lailla jatsia. Olemme saaneet takaisin asian, jonka olimme vähän unohtamassa: soittaminen on todella hauskaa."

Redo att gå sönder -levy mainittiin Suomessa hallituskriisin aikaan, kun valtiovarainministeri Alexander Stubbin kerrottiin karanneen kesken neuvottelujen omaan huoneeseen kuuntelemaan "ruotsalaista poppia" - MTV:n uutinen aiheesta löytyy tästä. Mutta ei levyn nimikappale kerro hallituksen rikkoutumisesta, vaan keski-ikäisen miehen tunteista parisuhteen karikoissa. Harvinaisen herkkään tyyliin - siihen ainutlaatuiseen Bo Kaspers Orkesterin tyyliin - Sundström laulaa levyllä myös muun muassa nuoruudesta. Att vara ung kuvailee nuoruuden ja nuoren aikuisuuden ehdottomuutta lämpimästi, mutta sitä ylettömästi nostalgisoimatta.

"Se ei muistelekaan minun nuoruuttani, vaan kuvaa havaintojani oman tyttäreni elämästä", Sundström sanoo.

"Hän on nyt 19-vuotias ja kovin varma monista asioista. Hän matkusti hiljattain poikaystävänsä kanssa Japaniin - ja soitti sitten sieltä minulle tulleensa jätetyksi. Ajattelin, että voi miten paljon sydänsuruja ja asioita hänellä onkaan vielä kohdattavaan ja opittavanaan."

Lauluntekijä Bo Sundströmin havainnot ja tulkinnat ovat yksi osa Bo Kaspers Orkesterin viehätystä, toinen on sen levyiltä raikuva rakkaus musiikkiin. Yhtye on ottanut vaikutteita milloin keneltäkin jatsin, soulin, folkin, rockin tai popin suurnimeltä ja muokannut siitä Bo Kaspersin musiikkia. Jo 1990-luvulla alkaneelle uralle mahtuu epäilemättä tiedostettuja lainauksia muun muassa Curtis Mayfieldiltä ja Harry Nilssonilta, uudella levyllä on kappale Pianot, jonka sovitus ja rakenne ovat silkkaa Ray Charlesia.

"Mehän olemme aina sekoittaneet eri asioita, soulista jatsiin", yhtyeen basisti Michael Malmgren sanoo.

"Salaisuutemme on ruotsiksi laulaminen. Se liimaa hyvin erilaisetkin asiat yhteen. Jos tekisimme samanlaista musiikkia ja laulaisimme englanniksi, lopputulos saattaisi olla hyvinkin skitsofreeninen", Sundström miettii.

Myös sanoitusten maailman on ruotsalainen - tai pohjoismainen, suomalaisenkin kuulijan on helppo samastua siihen. Esimerkiksi kappale Sommaren kertoo Pohjolan kesästä, ei vaikkapa Karibian kuumuudesta.

"Se kertoo jopa enemmän Kemin kuin Tammisaaren kesästä", paljon eri puolilla Suomea esiintynyt Sundström täsmentää nauraen.

"Pitkän ja pimeän talven jälkeen tulee odotettu kesä."

Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen, (kuvassa Bo Kaspers Orkesterin Bo Sundström ja Michael Malmgren)

Bo Kaspers Orksterin uusi albumi on kuunneltavissa Spotifyn kautta tästä: