22. marraskuu 2014
Intiaanit hyökkäsivät Martinniemeen mereltä. Sotarumpu jyskytti horisontin takana, kun kymmenet kanootit rantautuivat autiolle hiekkarannalle, aivan kalasataman viereen. Olin maihinnousun ainoa silminnäkijä. Pakenin vaivihkaa vanhassa punaisessa kahvimyllyssä sijaitsevaan lastentarhaan, lastenkotiin, kuten sitä Martinniemessä kutsuttiin.
Pian inkkarit ehtivät kuitenkin jo tarhan pihaan. Piilouduin leikkipaikkana toimivan keltaiseksi maalatun ikkunattoman VW Kleinbussin raadon taakse ja pakenin sieltä metsään.
Lopulta saavutin kirkasvetisen joen, jonka ylittävältä sillalta näin joen pohjassa rötköttävät jättimäiset tekohampaat. Intiaanit lähestyivät.
Hyppäsin sillalta jokeen ja sukelsin tekohampaiden luo. Tekohampaat olivatkin valkoinen asuntovaunu, jossa lääkäri ja sairaanhoitaja odottivat minua hymyillen. Heidän vastaanotollaan haisi mädäntyneelle...
Heräsin mummolasta. Tärisin kuumeessa. Olin kuusivuotias. Vaarin tekohampaat olivat pöydällä vesilasissa. Seinäkello kolahti seitsemän kertaa.
Edellisenä kesänä olin yrittänyt saada unen päästä kiinni teltassa Kriisin saaressa Martinniemen edustalla Perämerellä. Vanhempani istuivat vielä iltaa jossain ulkona. Mereltä alkoi kuulua intiaanien sotarummun jyskytystä. Oli tyyni kesäyö. Pelotti.
Paljon myöhemmin ymmärsin jyskytyksen kuuluvan rahtilaivan moottorista, jonka ääni saattaa kantautua tyynenä kesäyönä kymmenien kilometrien päästä, horisontin takaa.
Paljon, paljon myöhemmin juttelin puhelimessa oululaisen taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunulan kanssa immersiivisestä teatterista, jota hän oli tekemässä ensemblensä kanssa loppukesäksi Varjakan saareen Oulunsaloon, linnuntietä 25 km Kiiminkijokisuulta etelään. Pirjon ideoista muistin lapsuuden uneni. Hyökkäisivätkö tanssitaiteilijat Maakinen Martinniemi -piknikiin intiaanien tapaan, kanooteilla? Jyskyttäisivätkö sotarummut niin, että rannalle pakkautunut piknik-kansa joutuisi miettimään pelastaisiko ensin lapsensa vai yli 8 € maksaneet laatuviinit?
Alunperin idea piknikfestarista syntyi, kun Haukiputaan entinen kunnanjohtaja pyrki maanisella innolla kaavoittamaan kylän yhteisen rannan ökyasumiseen, antamaan rannat puoli-ilmaiseksi rakennusliikkeille.
Vastavoima yhdisti kyläläisiä. Kun kunnanjohtaja haukkui Suomi24 -nettipalstalla kunnanvaltuuston puheenjohtajan, arvostetun vanhan opettajatteren, kunnanjohtajan lähtölaskenta alkoi. Tuuli kääntyi myös kuntapäättäjien keskuudessa ja rannan kaavasta luovuttiin. Väliaikaisesti pelastetulle rannalle ja rantametsään piti keksiä toimintaa, jotta alueen pysyminen yhteisessä käytössä olisi tulevaisuudessakin perusteltua.
Päätimme järjestää Maakinen Martinniemi -piknikin kotikylällä. Tapahtuma olisi toisaalta kyläjuhla, mutta esikuvana olisi myös amerikoissa vietettävä Burning Man -tapahtuma. Nimensä piknik sai Aknestik-yhtyeen 90-luvulla samoille rannoille suuntautuneesta Maakinen Mysteerikiertue -fanibussimatkasta, jonka idea puolestaan oli peräisin brittiyhtyeeltä, jonka jäsenet olivat pituudeltaan 173 -senttistä lukuunottamatta 179,5 cm pitkää rumpalia.
Lava asennettaisiin merenrantaan siten että varsinainen pääesiintyjä, Rannaton horisontti, olisi artistien takana taivaan korkuisena taustakankaana. Yleisö joisi omia juomiaan ja söisi kyläyhdistyksen valmistamia savumaivoja rantahiekalla ilta-auringon loisteessa. Esiintyjänä voisi olla vaikka sama voimamies, joka nostaa maanpintaa sentin vuodessa ja metrin sadassa vuodessa Perämeren rannoilla.
Piknikistä tuli menestys.
Tapahtumassa ei ole anniskelua, koska se on piknik. Se, ettei tapahtumassa ole anniskelua, poistaa järjestelyistä oikeastaan kaikki ongelmat. Helpompi nauttia omia eväitä, kun siihen ei tarvita kummoisia lupia, eikä tunnelmaa latistavia metalliaitoja.
Järjestelyporukassa mukana oleva Radiopuhelimet-yhtyeen laulaja J.A.Mäki tunnetaan myös kuvataiteilijana. Hän on yhdessä melontaguruni Hannun kanssa koonnut rantametsään ja -hiekalle yhden päivän mittaiset pop up-kuvataidenäyttelyt. Nimekkäätkin kuvataiteilijat ovat mielissään kun he saavat kerrankin festariartistin kohtelun. Backstagena toimiva vanha oranssi kupoliteltta on täynnä kaljaa, siideriä ja viinitonkkia. Niitä nautittuaan kuvataiteilijat haluavat tuoda taidettaan näytille seuraavallakin kerralla.
Festarit alkavat jo perinteisesti lastenkonsertilla. Samaan aikaan osa porukasta lähtee maisematohtori Sadun opastamalle kävelylle kirjailija Joni Skiftesvikin tarinoiden maisemiin. Skiftesvikin jutuissa kotimetsä ja Kiiminkijoen suulla avautuva meri ovat tärkeässä roolissa. Kirjailijakävely on nykyään myös ympärivuotinen kulttuuripolku. Jospa rantametsä säilyisi yhteisenä kun se taiteellisilla haltuunotoilla ja elämyksillä on nykyään enempi läsnä ja olemassa.
Jotkut ovat sanoneet ettei Maakisessa Martinniemessä kehtaa olla kännissä, kun siellä on lapsia. Etiketti toimii myös rantahiekalla, yleisön kanssa samassa tasossa olevan lavan edustalla. Vaikka yleisö villiintyy loppuillasta, artisteille ei ole tarvittu suoja-aitoja. Ihmiset ymmärtävät kunnioittaa artistin aluetta, kun sen eteen EI ole laitettu metalliaitaa.
Koska juopottelu tapahtuu omalla vastuulla, ihmiset eivät joudu väistämättömään psykoosikänniin. Kesätapahtumista tutut ja Tuotevalvontakeskusten anniskelulupien edellyttämät metalliset kaljahäkit eivät ensisijaisesti pidä teinejä erossa alkoholista, vaan ennemminkin suojaavat teinejä kaatuilevilta aikuisilta.
Toki rannalle on palkattu pari v-koodin hallitsevaa järjestysammattilaista suojaamaan tunnelmaa mahdollisilta juoppohulluuskohtauksilta, mutta varsinaisena järjestyksenvalvojana toimii kulttuuri. Ennakkomainonnassa näkyvästi esiintuodut sanat ”kulttuuri” ja ”taide” pitävät häiriökäyttäytymiseen taipuvaisen kansanosan poissa kuin valkosipuli vampyyrit. Ensi kesänä Maakinen Martinniemi on Euroopan kulttuuripääkaupunki viiden tunnin ajan. Joku voi kysyä, mistä moinen sertifikaatti on saatu? Ei mistään. Itse sellaiseksi julistaudutaan. Netissä ei ole tietoa virastosta, joka titteleitä myöntää. Toisaalta titteliä voitaisiin lainata Uumajalta. Kai ne sen Perämeren yli voisivat yhdeksi kesäillaksi lainata? Miksei Martinniemi voisi olla Euroopan kulttuuripääkaupunki alkukesän kauneimpana iltana, jos joku muukin paikka?Teksti ja kuvat: Jukka Takalo
Jukka Takalo on laulaja-lauluntekijä, joka kirjoittaa Anakonda.fille blogia muun muassa melonnasta ja elämästä Haukiputaalla.
