11. kesäkuu 2017
Olin isäni mukana keikkamatkalla 7-vuotiaana poikana vuonna 1967. Autoon törmäsi pöllö. Isäni Juha näki ja kuuli kolauksen. Kuski pysäytti auton ja Juha löysi pikku pöllön tieltä.
Veimme pöllön yöllä eläinlääkärille ja hän totesi:
"Tämä Lehtopöllö ei voi elää enää luonnossa. Hänen nokkansa on vioittunut törmäyksessä".
Johon Juha: "No, Manu-pöllö muuttaa sitten meille!"
Asuimme ennen Haukilahteen muuttoa Espoon Finnoossa, kolmikerroiksisessa rivitalossa. Lehtopöllö Manulla oli oma pesäpaikka isossa baarikaapissa. Hän näytti viihtyvän kaapissa hyvin. Sieltä hän lenteli pitkin asuntoa.
Katsoimme aina Batmania veljieni Samin ja Kallen kanssa saunan jälkeen. Batman tv-ohjelma oli viikon kohokohta. Manu -pöllö lensi aina kellontarkasti katsomaan Batmania ja hän laskeutui olkaapäälleni seuraamaan tarkasti ystäväänsä ja sielunkumppaniaan, Lepakkomiestä. Hän huojui ja nautti selvästi Gothamn Cityn ja Batmanin elämästä, niin ainakin pikkupojasta tuntui.
Manu katsoi aina Batmanin jaksot kokonaan ja lenteli sitten iloisena pitkin kerroksia palaten baarikaappi-pesäänsä.
Manu oli viihtynyt meillä jo puoli vuotta syöden jauhelihaa, ristaa, paistia ja muuta sellaista, mutta luonossa hän ei pystynyt saalistamaan. Ei, vaikka Juha kyseli, voiko nokan korjauttaa. Ei voinut, ei kuulemma millään hinnalla.
Mutta Manu odotteli kärsimättömänä taas uutta Batman tv-lähetystä ja lensi vahingossa päin juuri pestyä ikkunaa. Juoksimme itkien Manun luo, tämä makasi parketilla selällään kuolleena!
Isämme Juha otti Manun ja laittoi hänet pieneen laatikoon ja teki kolmesta vyöstä arkkuun kantohihnat. Sami 6v, Kalle 5v ja minä 7v kannoimme Manun arkkua itkien pihamaalle ja Juha käveli surusaatuueemme edessä. Laskimme Manun pikkuarkun pihallemme ja puisessa pikku ristissä luki Manu.
Kiitos Sankarimme Manu ja Batman rohkeudesta ja ystävyydestä ja kaikista hyvistä muistoista, joita saan kantaa sydämessäni hautaan asti.
Ilkka Vainio
Ilkka Vainion kuva: Pasi Kostiainen