09. lokakuu 2016
Tampere näyttäytyy niin kovin monenlaisena Hannu Peltosen kuvissa. Tämänkertainen otos on Peltosta parhaimmillaan: yksinäinen joutsen on rajattu kuvaan, jossa hehkuu syksyn punaisuus, pian putoavat lehdet ja alati kasvavan pimeyden uhka.
Tämäkin on kuva Tampereesta, mutta se on kuva myös elämästä yleensä - haikeudesta ja kauneudesta jäähyväisten äärellä.
Tuttuun tapaan Peltonen ei kerro, missä kuva on otettu. Tamperelaiset tietäköön, siis he, jotka kotikaupunkinsa tuntevat.
Peltonen on aktiivinen kuvaaja. Kamera kulkee mukana hänen lenkeillään päivittäin.
Näin hän esittelee itsensä:
"Olen 62-vuotias, omasta mielestäni nuorekas ja katu-uskottava Popedan ex-manageri, Cabaree Oscarin ja Oskarinhovin entinen DJ. Olin myös antikvariaatti Komisario Palmun aina hyväntuulinen isäntä 24 vuotta, ja elin Tapparaa Aamulehteen ihan luvan kanssa kehumalla 17 vuotta. Toimin myös musiikki- ja kirjallisuusavustajana samaan lehteen. Käsittääkseni edelleenkin, jos aikaa jää kuvaamiselta ja innostun."
Kuva: Hannu Peltonen
Hannu Peltonen kuvaa Anakonda.fi:lle Tunnelmia Tampereelta -kuvablogia. Hän myös kirjoittaa, kun asiaa on.
Uusi kuvablogi aloittaa: Hannu Peltonen - Tunnelmia Tampereelta
Blogi: Mitä on vanha kirjallisuus?
Kuvablogi: Tunnelmia Tampereelta
Kuvablogi: Tunnelmia Tampereelta - Kesäistä luontoa kaupungissa
Kuvablogi: Tunnelmia Tampereelta - Tehdaskaupungin sydän
Kuvablogi: Tunnelmia Tampereelta - Näsinneula
Kuvablogi: Tunnelmia Tampereelta - Alkusyksyn väriloisto
Kuvablogi: Tunnelmia Tampereelta: Rakkauden lukko
Blogi: rakkaudentunnustus Roosalupille - kirjallisuusklubeja tarvitaan!